Koirahoitola

Koirahoitolan toiminta aloitettiin 1.7.2004 kahdella varsinaisella hoitolapaikalla ja yhdellä lisäpaikalla. Heti ensimmäisen vuoden aikana hoitolapalvelun kysyntä ja suosio kasvoivat räjähdysmäisesti, joten tiloja aloitettiin laajentamaan pikkuhiljaa.

Tilat:

Nykyisellään varsinaisessa hoitolarakennuksessa vuonna 2010 joulukuussa valmistuneen laajennuksen jälkeen on 6 paikkaa, trimmaus ja myymälä tilat.hoitola.jpg

kytv.jpg

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Lisäksi käytössä on erillään sijaitseva paikka, joka sopii erityisesti sellaisille koirille, jotka eivät halua toisia koiria seinänaapureiksi.eristys.jpg Myös yksi ulkotarha on erillään muista, hoitolarakennuksen päädyssä.

 

pty.jpg

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Kesäisin  hoitolan koira-asiakkaiden käytössä on mökki, "villa valkoinen", josta on suora pääsy ulkotarhaan. Mökin ovi voidaan sulkea tarvittaessa.villa.jpg

 

 

Useamman koiran laumoille on käytössä huone, joka on myös mahdollista varata yksittäisille koirille, kuten pennuille tai koiralle joka ei ole tottunut olemaan yksin.

Ulkotarhat ovat kooltaan 4m x 3m ja aidan korkeus on n.2m, josta osa on upotettu maahan. Tarhat ovat osittain katettuja ja tarhojen välissä on näköesteet vanerista. Tarhojen pohjat ovat tiivistettyä soraa ja iltaisin tarhoissa on pehmeä ja tunnelmallinen valaistus. Ulkotarhat ovat erillään sisätarhoista ja koirat kulkevat ulkotarhoihin talutettuina.ulkotarhat2.jpg